Hallo Deutschland: lokakuuta 2013

Tänään olikin hyvää aikaa kirjoittaa blogia, kun ei keskustan suuntaan uskaltanut lähteä. Pommiryhmä meinaan ropaa siellä Ameriikan poikien WWII:n aikana tiputtamaa pommia. Kotona kuitenkin saan olla, kun asiantuntijoiden laskelmien mukaan vaara-alue ulottuu 800 metrin säteellä ympäröivään alueeseen. Kielikeskuksella saksan tuntini kyllä loppuivat hieman aikaisemmin kyseisestä syystä. Pommi on siis päärautatieaseman läheisyydessä ja mulla on matkaa vaara-alueelle vielä turvallisen tuntuisen kilometrin verran. Jos sattuiskin käymään joku vahinko, niin toivottavasti ei oo pommin lataaja intoillu ja tunkenu siihen hampaat irvessä mitään extralatinkia ite Herra Führerin kukistamiseksi. No odotellaan ja toivotaan parasta.

Pommeista huolimatta lukukausi on virallisesti startannut. Täällä se tapahtui 14.10., eli öbaut 1,5kk Suomen yliopistoja myöhemmin. Puutteellisesta informaatiosta johtuen kaikki ei kurssien osalta mennyt aivan niin kuin Strömsössä, mutta vihdoin toisella viikolla olen rekisteröinyt itseni kaikille kursseille, eivätkä niiden tunnit mene enää päällekkäin ja myöskin tiedän paljon niistä saa opintopisteitä. Opintojen aiheista ja pisteistä teen hieman virallisemman yhteenvedon joskus, kun tiedän enemmän kyseisistä kursseista.

Tällä hetkellä tiedän lähinnä sen, että kursseilla puhutaan joko englantia tai saksaa, mutta ei molempia. Sillä ei kuitenkaan ole käytännön merkitystä kummalla kielellä puhutaan, koska kaikki tapaamani professorit ovat täällä erittäin pätevän tuntuisia ja todella selkeitä ääntämyksessään. Erään rohvessoorin sanontakin kuului tunnin alussa, että "English is the most easiest language to speak badly". Ja näinhän se on, mutta onneksi nämä opettajat ovat selkeästi tehneet asian eteen töitä. Kyllähän sen suomalaisena tietää, kun on töllöstä katsellut kansallisten rallisankareiden söperrystä, että mitä siitä tulee, jos ääntämysharjoitukset ovat jääneet koulunpenkillä tekemättä. How you would describe today's last rally stage? "Weat-her vas guut battö ti-res vere baad". Ja onhan kyseisestä aiheesta tehty oikein kandidaatintyö, joka ei urheilusankareitamme hirveästi imartele; “AI DOUNT VANT TU SAUND LAIK MIKA HÄKKINEN: Finnish Upper Secondary School Students’ Perceptions on English Pronunciation". Tämän nähtyäni jäin miettimään, että onko se hyvä vai huono, että tuolla tekniikan puolella ollaan hieman virallisempia otsikoita luodessa. Vai mitäs tykkäisitte, jos hitsauslaatua käsittelevässä kandissa otsikko olisi vaikka tällainen: "Keskiverto amispojan räkäsemä sauma ei ylitä yrityksissä vaadittavia standardeja"? Noh se siitä kielestä.

Oikeesti se lukukausi polkastiin käyntiin vasta torstaina oikein rakettien voimin. Lukukauden avajaisbileitä varten oli varattu myös hieman isommat tilat, että kaikki halukkaat varmasti mahtuvat. Bileet järjestettiin nimittäin parissa messuhallissa. Järjestelyt olivat kyllä kohdillaan. Saksalainen ymmärtää, että reivatessa tulee hyvin usein janon lisäksi myös nälkä. Messuhallien välissä olikin yhdessä kuvassa näkyviä grillejä ja muita kojuja, mistä sai hieman suolaisempaa suuhun pantavaa.

Oven karmi 1 - Risto 0

Vaikka Uniikkikin osaa nauraa lyhyydelleen uudella piisillään Pätkätöissä, niin ei oo kuulkaas aina niin hehkeetä olla pitkäkään. Joskus toivon kyllä itekin olevani hieman lyhyempi. Ei oo jalkatilaa, joutuu kyyristelee, ei mahdu istuu suorassa auton takapenkillä, vaatteet on liian lyhyitä, enkä perketti saa lentää ees Hornetilla. Viime viikolla sain siis tuntumaa siitä, miltä Mike Tysonin nyrkki saattaisi tuntua hanskan heilahtaessa. Liikuin aika vauhdikkaasti kämpässäni ja kopautin pääni oven karmiin. Nyt kyllä huomaan, että ne ovat hieman normaalia alempana, kun jää sentin verran tilaa suorassa seistessäni. Aikamoinen kopautus kyllä oli, kun tuli 4 cm vekki päälakeen ja kävi kanootitkin parissa metrissä ennen kuin tömähdin selälleni lattialle. Vaikka edellisessä blogissa väitinki, että tuntuu siltä kuin kaikki ois jenkeille tyypilliseen tapaan myös Saksassa isoo ja hienoo, niin eipä oo täälläkään sääntöö ilman poikkeusta. Pari poikkeusta ikuistin oikein kameralla kyseisen kopautuksen jälkeen. Rakentajat olivat vissiin käyneet Hippohepan megamarkkinoiden kreiseillä hintaromahduspäivillä, koska ei mistään muualta voi saada näin vajaamittaista tavaraa.

Vessa mallia keskenkasvuinen

Alelaarissa puisia ovia -50%!!!!!!!!! Karmit kaupan päälle!

Tai no ehkä mä oon mielummin pitkä. Niinhän se Herra pieni, muttei heikko väittää reteesti tilaavansa kaljaa sillä aikaa, kun mä tuskailen jalkatilan kanssa. Ehkä, jos ei oo unohtanu papereit himaa, koska kaverilla on pituutta suurin piirtein saman verran kuin Sellyllä, varvistaessaan :)

Halle

Sit päästiinkin viikonlopun makuun ja lauantaina suunnattiin 10 henkilön porukalla tutustumaan Halleen, tai Halle Saaleen, miten sen nyt haluaa sanoa. Kaupunki on noin tunnin matkan päässä ja se oli aikanaan toinen vaihtoehto Saksi-Anhaltin osavaltion pääkaupungiksi Magdeburgin lisäksi. Magdeburg kuitenkin voitti tämän väännön, vaikka Hallessa on hieman enemmän asukkaita. Hallessa tutustuimme kaupungin markkinoiden myös Halloren suklaamuseoon ja tietysti sen tehtaanmyymälään. Halloren on muuten Saksan vanhin suklaatehdas reilun 200 vuoden kokemuksellaan. Lisäksi vierailtiin Beatles museossa. Tämä on kuulemma myös isoin, mitä löytyy mistään. Siksi Saksassa, koska The Beatlesin ura lähti nousemaan Saksasta ja tarkemmin sanottuna Hampurista. Silloin tämä tuleva brittien kansallisaarre ei brittiläisille kelvannut, vaan brittimuusikot vastustivat näiden "amatöörien" palkkaamista Saksaankaan soittamaan, ettei brittiläisten maine menisi. No toisin kävi, kun Hampurissa vetivät öbaut 300 keikkaa. Muutaman vuoden päästä heillä oli nelisen sataa keikkaa vuodessa, kun pojjaat vetivät normaalisti kaksi keikkaa päivässä... Huhhuh! Nauttikaahan kuvista.

Leijonanko aattelit ton aidan taakse laittaa?

Kaikkii muu on suklaata paitsi sohva ja sohvapöytä

"No koska pystyy"

Suklaan teko pysäytettiin totaalisesti 1944, koska ruvettiin tekemään lentokoneen osia oikein urakalla. Jännää, miten ne voi liittyä niin vahvasti toisiinsa, kun tuskin kelpas Führerillekään ihan suklaamassasta tehdyt osat.

Euroopassa syödään noin puolet maailman suklaasta. Saksassa vedetään keskimäärin 11 kiloo vuodessa per nuppi ja Suomessa vaivaset 7 kiloo. Tää 200 kilon köntti riittää siis vaan 18 saksalaiselle, tai 28 suomalaiselle vuodeksi.